Se on retki vailla päämäärää, täynnä vastoinkäymisiä ja vaaroja

Tällä kertaa tahdon käsitellä matkaa Suomesta Japaniin, sillä se oli elämäni ensimmäinen ulkomaan matka, jonka tein aivan yksin, eikä niistä muutenkaan kauheasti kokemusta ole ollut. Ensimmäisen kerran lentokoneella matkustin Tanskaan sydännuorten pohjoismaiselle leirille, jolloin matka oli järjestetty melko valmiiksi ja meillä oli ohjaajat mukana, joten itse ei tarvinnut juuri huolehtia. Toinen kerta oli taas Tanskaan sarjakuvaluokan kanssa opintomatkalle, silloinkin matkassa oli monta kokeneempaa matkaajaa. Nyt olisin aivan yksin, vastuussa aivan kaikesta, lähes täysin kokemattomana. Onneksi en kuitenkaan ihan kokemattomana, aikaisemmat kokemukset kyllä auttoivat madaltamaan kynnystä. Mutta luonnollisesti 27 tunnin lento kahdella vaihdolla ja sen jälkeen ei juuri tietoa, mitä perillä tapahtuu, hiukan hirvitti. Onneksi kesä vierähti kandia kirjoittaessa, joten kiirettä oli sen verran, ettei matkaa ehtinyt etukäteen hirveästi jännittämään. Se tuntui ylipäänsä niin uskomattomalta, ettei sitä osannut pelätä etukäteen. 

Helsinki-Vantaa: Matka alkaa!

Lähtö kuitenkin koitti 24.9.2018, kun kahdeksan maissa lähdimme ajamaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle, lento lähti klo. 23:20 ja ensimmäinen kohde oli Qatar ja Dohan lentokenttä. Kaikkein vaikeinta oli hyvästellä äiti ja isä ja oikeasti tajuta, että en näe heitä melkein vuoteen. Se ajatus ehkä iski ensimmäisen kerran vasten kasvoja, kuten sekin, että olen oikeasti lähdössä, eikä tämä enää ole mitään haaveilua tai ajatusleikkiä, vaan todellisuutta. Turvatarkastuksen jälkeen kävin ostamassa teetä ja sain rauhoituttua ja jostain käsittämättömästä syystä olo tuntui sen jälkeen ihmeen rauhalliselta. Matka tai mikään ei pelottanut, vaikka olin nyt yksin ja edessä oli minulle ehkä yksi isoimmista haasteista. Ylpeys siitä, että olin oikeasti nyt tässä ja uskaltanut tehdä jotain oman unelmani eteen, oli sen verran voimakas, että toi jonkinlaista voimaa. Etsin sen jälkeen oikean portin ja odotin, kunnes pääsin lentokoneeseen. Lento meni mukavasti Hobittia äänikirjana kuunnellessa, ruokaa ja teetäkin sai riittävästi ja perille Dohaan saavuin 25.9.2018 aamuna klo. 5:30.

Kuuma aamu Dohan lentokentällä

Dohassa ei ollut kauheasti aikaa vaihtaa lentokonetta, tai tunnin verran, mutta lentokenttä oli todella iso ja oikealle portille löytäminen kesti. Opasteet olivat kuitenkin selkeät, eikä ongelmia juuri tullut. Hieman hermostutti niin suurella lentokentällä, mutta en eksynyt ja selvisin oikealle portille hyvissä ajoin. Lento kohti Tokiota ja Hanedan lentokenttää alkoi klo. 6:45 ja tällä pitkällä lennolla ruokaa ja teetä saikin jo ruhtinaallisesti, että nälkä ei kyllä päässyt tulemaan. Jännityskin laantui sen verran, että hieman pystyi nukkumaan, mutta kovin hyviä yöunia ei tullut matkan aikana kyllä otettua, katkonaisesti ehkä pari tuntia. perille Tokioon saavuin saman päivän iltana klo. 22:40 ja sen yön vietinkin sitten mukavasti Hanedan lentokentällä. Onneksi aikaero on kuusi tuntia ja Suomen puolella perhe ja ystävät olivat hereillä ja nettikin toimi ja oli aikaa vihdoin ilmoittaa, että olin selvinnyt turvallisesti Tokioon ja sain juttuseuraa pitkäksi yöksi lentoasemalla. Yhdeksän tunnin odotus melkein tyhjällä lentokentällä oli melko raskas kokemus, mutta onneksi en ollut yksin. Ja koko ajan ihmettelin vain, miten rauhallisesti olin ollut koko matkan ajan, en edelleenkään oikein käsittänyt olleeni Tokiossa, sen verran väsytti ja odotti vain seuraavaa ja viimeistä taivalta.

Aamu valkeni 26.9.2018 ja bussiseikkailun jälkeen olin selvinnyt oikeaan terminaaliin ja selvinnyt oikealle portille odottamaan viimeistä lentoa Hanedasta Japanin länsirannikolle, Komatsun lentokentälle. Ostin odotellessa teetä, mutta lopulta klo. 7:55 matkan viimeinen taival alkoi. Tämä lento ei onneksi enää kestänyt kuin tunnin, mutta jäi ehkä parhaiten mieleen. Tämän lennon aikana tajusin ehkä vihdoin, että olen nyt oikeasti Japanissa. Siinä kohtaa, kun katsoo väsyneenä ulos pilviselle taivaalle, ja yhtäkkiä pilvien lomassa kohoaa vuoren huippu, se asia jotenkin vihdoin saavutti tajuntani. Maisemat alhaalla olivat niin upeita, ettei lentokoneen ikkunasta otetut valokuvat voineet niille oikeutta tehdä. Perillä Komatsun lentokentällä olin klo. 8:55 ja matkatavarat olivat tallessa ja olin selvinnyt 27 tunnin matkasta Suomesta Japaniin.

Näkymiä matkalta Tokiosta Komatsuun

Matka ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä minun oli päästävä vielä Komatsusta Kanazawaan. Lentoaseman vierestä lähti bussikyyditys Kanazawan asemalle ja sain apua lippuautomaatin käytössä ja pääsin helposti Kanazawan keskustaan, jossa sitten tuli ensimmäisen kerran se ongelma, etten tiennyt miten pääsisin eteenpäin. Onneksi asemalla oli turisti-info, josta sain englanniksi neuvoa, millä bussilla pääsisin Kanazawan yliopistolle. Bussissakin ystävälliset ihmiset neuvoivat, millä pysäkillä kannattaisi jäädä pois ja lopulta seisoin matkatavaroitteni kanssa Kanazawan yliopiston viereisellä bussipysäkillä, eikä minulla ollut aavistustakaan mihin mennä ja mitä tehdä. Ja ihmettelen edelleen, etten hätääntynyt kertaakaan, vaan pysyin koko ajan hyvin rauhallisena. Voi toki johtua väsymyksestä, ettei vain jaksanut alkaa stressaamaan, joten kiskoin matkalaukkuni läheisimmän rakennuksen ovista sisään ja menin aulassa olevilta opiskelijoilta kysymään, osaisiko joku neuvoa minua englanniksi ja sain jonkun opettajan paikalle, jolle yritin sitten selittää olevani vaihto-opiskelija eikä minulla ole aavistustakaan mihin pitäisi mennä. Lopulta minut vietiin toimistoon, jossa oli ihmisiä, jotka mahdollisesti tiesivät asiasta jotakin. Olin niin väsynyt, että vain seurasin perässä, kun minua vietiin paikasta toiseen. Vaikka minua auttaneet ihmiset eivät osanneet kovin hyvin englantia, ja itse en osaa tarpeeksi hyvin japania, että olisin osannut esittää asiaa sillä kielellä riittävän hyvin, kaikki olivat todella auttavaisia ja lopulta asiat selvisivät ja pääsin asuntolalle, sain avaimet ja huoneen ja olin viimein perillä!